Kuinka valita hyvä nettikasino?

By 21 January 2021

Nettikasinoilla pelailu on mukavaa ajanvietettä, sillä uhkapelit tuovat jännitystä arkeen ja parhaimmassa tapauksessa täyttävät myös hieman kukkaronpohjaa. Etenkin aloittelevat kasinohait saattavat kuitenkin tuntea valinnan vaikeutta, sillä erilaisia kasinoita löytyy netin syövereistä jopa satoja. Itselleen sopivaa pelipaikkaa etsittäessä voikin olla viisasta tutustua eri pelisivustoihin, kuten esimerkiksi http://www.1netticasino.store , jotka tarjoilevat tietoa ja vinkkejä netissä pelaamiseen. Myös tutustumalla tähän kattavaan artikkeliin sinulle selviää, kuinka valita hyvä nettikasino.

Lisenssi kertoo luotettavudesta

Pelilisenssi voi kuulostaa oudolta termiltä sellaisille, jotka eivät kasinoiden luvista ole aiemmin kuulleet. Pelilisenssi on kuitenkin tärkein työvälineesi silloin, kun kartoitat kasinon turvallisuutta sekä muun muassa verotusasioita. Jokainen laillisesti toimiva pelipaikka tarvitsee toiminnalleen asianmukaisen lisenssin. Pelilupia myöntävät usean eri maan peliviranomaiset, jotka sitten jatkossa toimivat kasinon valvovana ja säätelevänä elimenä. Euroopan alueelta löytyy sekä eurooppalaisella että kansainvälisellä lisenssillä toimivia nettikasinoita ja toisinaan saatat törmätä jopa täysin luvattomiin pelipaikkoihin.

Vaikka pelilisenssi ja siihen liittyvät koukerot kuulostavat monimutkaisilta, on peliluvan selvittäminen lopulta hyvin yksinkertaista. Kasinot ovat velvoitettuja ilmoittamaan tiedon lisenssistä sivustollaan ja useimmiten lisenssi löytyykin sivuston alaosasta. On tärkeää huomioida, että mikäli et löydä sivustolta mainintaa lisenssistä, kannattaa sinun etsiä toinen kasino. Mikään ei nimittäin takaa henkilö- ja maksutietojesi turvallisuutta luvattomassa pelipaikassa. Pääsääntöisesti kannattaa vältellä myös Costa Rican, Kawnawaken sekä Aruban myöntämiä lisenssejä, sillä kriteerit peliluvan saamiseen ovat näissä maissa melko löyhät.

Mikäli pelilisenssi on hankittu jostakin ETA-alueen valtiosta, kuten esimerkiksi Maltalta, Virosta, Iso-Britanniasta tai Gibraltarilta, on kyseessä 100 % luotettava pelipaikka. Lisäksi kansainväliset sopimukset takaavat sen, että voit kotiuttaa voittosi suomalaiselle pankkitilillesi tällaisilta kasinoilta aina täysin verottomasti. Jos pelilupa on puolestaan hankittu Karibianmerellä sijaitsevasta Curacaosta, on kyseessä luultavasti täysin turvallinen kasino. Huomioi kuitenkin, että Curacaon lisenssin alaisuudessa toimivien nettikasinoiden kotiutuksista tulee maksaa Suomessa veroja normaaliin tapaan.

Mielekkäät pelit takaavat viihtyvyyden

Koska pelaaminen on luonnollisesti pääosassa nettikasinoilla asioidessa, kannattaa sinun vilkaista myös pelivalikoimaa ennen oman pelitilin luomista. Suomalaisille suunnatuilta kasinoilta löytyy usein jopa tuhansia eri pelinimikkeitä, joten valinnan varaa riittää. Pelit ovat tavallisesti alan huipputekijöiden käsialaa. Yleensä kasinot tarjoavat valikoimissaan vähintään kolikko-, pöytä- ja jackpot-pelejä, mutta mikäli olet kiinnostunut enemmän esimerkiksi vedonlyönnistä, kannattaa sinun etsiä jokin urheilupelejä tarjoava kasino. Suomalaisilta kasinoilta löytyy edellä mainittujen lisäksi muun muassa seuraavanlaisia pelivaihtoehtoja:

  • Livekasino
  • Raaputusarvat
  • Keno
  • Bingo
  • E-Sports

Livekasinot alkoivat vallata kasinoalaa joitakin vuosia sitten ja ne on otettu lämpimästi vastaan pelaajien puolelta. Livekasinolla pelataan reaaliajassa samoissa pöydissä muiden pelaajien kanssa, joten ne tarjoavat oivan ja aidontuntuisen mahdollisuuden esimerkiksi omien strategiataitojen hiomiseen. Suomalaisten suosimia raaputusarpoja on niin ikään tarjolla usealla kasinolla ja myös bingoa ja kenoa on alkanut näkyä pelivalikoimissa enenevissä määrin. Tärkeintä hyvän kasinokokemuksen kannalta on siis loppujen lopuksi luotettava kasino ja innostavat pelit.

netticasino0